Riippuvuus, Häpeä, Rakkaus: Opit, jotka muuttivat elämäni
Riippuvuus on kuin varjo, joka hiipii elämään huomaamatta ja ottaa vallan ennen kuin sen olemassaoloa edes ymmärtää. Se on aihe, joka on henkilökohtaisesti koskettanut minua syvästi, kun menetin veljeni päihderiippuvuuden seurauksena. Tämä kokemus opetti minulle asioita, joita en koskaan halunnut oppia, mutta jotka lopulta muovasivat minua ihmisenä.
Oppitunti rakkaudesta ja menetyksestä
Riippuvuuden myötä opin, että voit rakastaa jotakuta niin paljon, että se sattuu fyysisesti, eikä se silti riitä pelastamaan heitä. Opin, että voit surra rakastamaasi ihmistä jo kauan ennen kuin he ovat fyysisesti poissa, ja kukaan ei kerro sinulle, kuinka avuton olo siitä seuraa. Miten nöyryyttävää se on. Aloitat hiljaiset neuvottelut maailmankaikkeuden kanssa: ”Ota minulta mitä haluat, mutta anna hänelle lisää aikaa.”
Riippuvuuden todellisuus
Riippuvuus ei kuitenkaan neuvottele. Se vain ottaa. Se vei veljeni sielun, hänen mielensä, hänen henkensä ja valon hänen silmistään. Yritin pitää kiinni siitä veljestä, jonka kanssa kasvoin – oikeasta hänestä. Se, joka härnäsi minua kunnes nauroin niin kovaa, etten voinut hengittää. Se, joka oli aina muiden tukena, vaikka ei pystynyt olemaan oma itsensä. Se versio hänestä, jota kukaan muu ei nähnyt. Pidin kiinni näistä muistoista kuin pelastusrenkaista, koska riippuvuuden todellisuus tuntui kuin katselisin hänen hukkuvan hidastetussa filmissä.
Suru alkaa ennen kuolemaa
Ja tässä on osa, jonka useimmat ihmiset eivät koskaan ymmärrä, elleivät ole kokeneet sitä itse: alat surra kauan ennen kuin he kuolevat. Jokainen retkahdus tuntuu hautajaisilta. Jokainen ”soitan sinulle takaisin” muuttuu hiljaiseksi rukoukseksi. Jokainen hiljaisuus muuttuu kysymykseksi, jota pelkäät ääneen sanoa: Onko hän elossa? Onko hän mennyt? Onko hän yksin? Jokainen kysymys johtaa sinut soittamaan sairaaloihin, vankiloihin – kenelle tahansa, joka saattaisi tietää, missä hän on ja voisi auttaa sinua löytämään hänet… elossa.
Häpeän ja syyllisyyden taakka
Veljeni kuoleman jälkeen maailma odotti minun olevan ”vahva”, sanovan asioita kuten ”Hän on vihdoin rauhassa” tai ”Hän on paremmassa paikassa”. Halusin huutaa. Halusin juosta. Halusin olla missä tahansa muualla kuin täällä ilman häntä. En halunnut häntä ”parempaan paikkaan”. Halusin hänet tänne. Sotkuisena, epätäydellisenä, yrittävänä – mutta elävänä. Elävänä ja kykenevänä näkemään tyttärensä kasvavan, näkemään veljenpoikansa ja -tyttärensä kasvavan aikuisiksi, ja olemaan se ihminen, jonka aina tiesin hänen voivan olla, selvänä.
Opitut läksyt
Mitä hänen kuolemansa minulle opetti, ei ole pehmeää. Se ei ole runollista. Se on raakaa ja kivuliasta. Se vie osan sinusta, jonka et koskaan kuvitellut menettäväsi. Se saa sinut tuntemaan, ettei voi hengittää. Et voi nukkua tai syödä, ja tunnet syyllisyyttä hymyillessäsi päivän aikana. Opin, että ihmiset tuomitsevat riippuvuuden, kunnes se koskettaa heidän perhettään. Silloin yhtäkkiä se muuttuu ”monimutkaiseksi”. Henkilökohtaiseksi. Inhimilliseksi. Sitä ennen he heittelevät sanoja kuten ”narkomaani”, ”valinta” ja ”hänen vikansa”. He eivät tiedä, että riippuvuus istuu samassa kategoriassa kuin parantumaton sairaus – julma, kuluttava, kauhistuttava ja epäreilu.
Rakkaus ei kuole ihmisen mukana
Ja oudolla, tuskallisella tavalla opin, että rakkaus ei kuole ihmisen mukana. Se asettuu luihisi. Se tulee jostakin, jota kannat loppuelämäsi – kipu, viha, kiitollisuus, muistot, kaikki sekoittuneena yhteen. Menettämällä veljeni opin, että maailma voi rikkoa sinut… ja voit silti jatkaa. Ei siksi, että olet vahva, vaan koska sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa.
Toivon, ettei minun olisi tarvinnut oppia näitä läksyjä. Toivon, että hän olisi vielä täällä. Mutta koska hän ei ole, kaikki mitä voin tehdä, on kantaa häntä rehellisesti – ei puhdistettua versiota, jota ihmiset haluavat, vaan todellista. Veljeni, jonka menetin. Veljeni, jota rakastin. Veljeni, jota riippuvuus ei pystynyt pyyhkimään pois. Veljeni, joka ei koskaan unohdeta.
Muistolle Joshua O’Neill Gray (6.8.1982 – 29.8.2019).
Riippuvuuden ymmärtäminen ja siitä selviäminen
Riippuvuuden kohtaaminen on matka, joka vaatii tietoa, ymmärrystä ja voimavaroja. Se on taistelu, joka ei ole koskaan yksin käytävä. On tärkeää etsiä tukea ja tietoa, jotta voidaan ymmärtää riippuvuutta paremmin ja löytää keinoja selviytymiseen. Terveellisen elämäntavan omaksuminen ja teknologian hyödyntäminen tunteiden käsittelyssä voivat olla osa tätä prosessia.
Tietoja kirjoittajasta
